PESSIMISTI VS. VOITTAJA!

Viime yönä näin unta, että juoksin neljällä jalalla kuin susi ja vierelläni pieni tyttö ajoi polkupyörällä. Juoksin synnyinseudullani Metsäkylästä Niemenkylään ja lopuksi hyppäsin rikkinäiseltä sillalta joen yli. Siitä päädyin puuvarastoon, jossa nihkeä pessimisti vaari komensi minua juoksemaan kuin ihminen.

Aamulla olin huvittunut, mutta mietin päivän kuluessa mistä alitajuntani ammensi tuon kaiken. Tavallaan viime päivinä on tuntunut siltä, että juoksen kuin susi tehtävästä toiseen. Vapaa-aikanikin menee jos jonkinmoisessa aherruksessa. Ison loikan tekeminen on oikeastaan parasta mitä tiedän, koska haluan saavuttaa elämässäni asioita. Rikkinäinen silta taas kuvastaa sitä, että menen aina sieltä mistä kukaan muu ei halua tai uskalla kulkea. Pienestä pitäen olen tehnyt asiat erilailla kuin muut.

Siihen sitten ympäristö on reagoinut ja antanut palautetta. Hyvin usein se on ollut negatiivista, koska yhteiskunnassamme hyväksytään massan mukana menijät. Muut ovat outoja tai hulluja.  Toki meidän aikanamme erilaisuuden hyväksyminen on mennyt eteenpäin paljonkin, mutta olemme edelleen arka kansa, jonka ei saa mokata itseään. Itsestäni tuntuu siltä, että sellainen rajoittaa monia meitä tekemään asioita joita oikeasti haluaisi. Se on pirun sääli, koska monella meistä tuntuisi varmasti olevan paljon annettavaa useille elämänalueille.

Paluu salille teki terää!

Hyvin usein ihmisen innostuessa tavoittelemaan jotain itselleen tärkeää, joku haluaa torpedoida tämän halun. Kyynisyydellä ja vähättelyllä pessimisti haluaa suojella itseään laskemalla innokkaan mielialaa. Pyrkimys on suojella heikkoa itsetuntoa, koska silloin ei näkisi maitolaiturilta junan kiitävän ohi. ”Pessimisti ei pety” –sanonta pitää varmasti paikkansa, mutta tuo asenne ei myöskään vaadi ollenkaan rohkeutta. Eikä sellaista jaksa kyllä kuunnellakaan. Kaikki huonolla asenteella varustettu innoton sanallinen ilmaisu on suoraan sanottuna perseestä. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin silloin kanattaa pitää turpa kiinni ja antaa hiljaisuuden rohkaista muita eteenpäin. Sekin toimii ;) 

Mikään ei muutu, jos ei uskalla epäonnistua ja voin omalta kohdaltani myöntää sen, että minä olen epäonnistunut elämässäni monta kertaa. Turpiin on tullut, pettymyksiä koettu jne. Tuo ei ole kumminkaan vienyt onnistumisia pois. Ne ovat edelleen siellä ja niitä on kiva muistella sekä suunnitella tulevia tavoitteita.

Tällä viikolla muutin treenini neljästä viisijakoiseksi. Koin sen olevan parempi, koska haluan juosta kuin susi kohti unelmiani ja ylittää joen toisensa jälkeen. Kun omistautuu täysillä sille mitä tekee, niin silloin tuloksiakin tulee. Vaikka narisevia vaareja riittää, niin pitääkö niitä kuunnella? Ei hemmetissä! Sellaiset saavat pysyä siellä kirotussa puuvarastossa vuolemassa puusta itsensä näköisiä jäykkiä puu-ukkoja kuin homehtuva Vaahteramäen Eemeli ikään.

Rohkeus asuu jokaisen meidän peilissä, kun emme vähättele itseämme ja uskallamme hyväksyä sen, että joskus tulee vilttiä naamalle. Minä pystyn siihen, samoin sinä ja jopa se nariseva pessimisti vaari, kun ensin uskaltaa avata silmänsä. Kannatta siis elää joka päivä täysillä, koska elämisen sijaan kuolemme vain kerran. Siinä missä voittaja katsoo elämäänsä tyytyväisenä taakseen, pessimisti pettyy vasta haudassa ja silloin on myöhäistä.

Reipasta viikkoa kaikille suden lailla juokseville!

– Jaakko