LAARDIPEIKKO!

Aina välillä ihmiset kyselevät, että miten tein painonpudotukseni. Aiemmin olen tässä blogissani kertonut muun muassa miten laskin kaloreita ja miten liikuin. On kumminkin yksi tärkeä asia, millä on suuri vaikutus ja se on jokapäiväiset valinnat.

 
Silloin kun aloitin painonpudotuksen, serkkuni otti asiaan kantaa todella hyvin: ”Vain yhtä luukkua tarvitsee vahtia.” Ja se on totta! Jokainen on vastuussa siitä mitä itseensä syöttää. Olen monta kertaa kuullut tai lukenut naurettavia tekosyitä, miksi painonhallinta vaikeutuu herkuttelulla. Ihmiset vetoavat parisuhteeseen, kun kumppani varastoi jääkaapin täyteen Coca Colaa tai miten arkea pitää piristää herkuttelulla. Uskallan väittää, että kumppanisi ei pakkojuota varastoimaansa mustaa painonkerääjälitkua sinulle, vaan sen tekee LAARDIPEIKKO!

Laardipeikko asuu jokaisen ihmisen mielen perimmäisissä sopukoissa. Se houkuttelee meitä herkuttelun nautinnolliseen maailmaan ja keräämään ihraa vartalon ympärille. Kyse on vain siitä miten helposti annat periksi Laardipeikon houkutuksille. Odysseus pyysi sitoa itsensä kiinni, ettei antaisi seireenien laululle periksi. Moni meistä tuntee tarvitsevansa samaa ratkaisua kävellessään pikaruokalan ohi tai asioidessaan ruokakaupassa. Me kyllä tiedämme mitä perunalastut saavat meille aikaan, mutta Laardipeikko houkuttelee parhaan taitonsa mukaan.  Se työntää ivallisesti haisevan perseensä kasvojemme eteen ja silti asetamme ihravarastoa kasvattavan herkun ostoskoriin. Herkuttelun jälkeen Laardipeikko nauraa pilkaten ja silloin tajuamme mitä olemme itsellemme tehneet. Tätä sanotaan herkuttelun jälkeiseksi morkkikseksi. Näin käy ihmiselle, joka haluaisi hallita vartaloaan, mutta antaa periksi mieliteolleen.

Luonnokseni Laardipeikosta. Älä anna sen päättää puolestasi!

Itse kamppailin Laardipeikkoa vastaan painonpudotuksen aikana ja näin teen edelleen. Huomasin kumminkin mistä siinä jutussa oli oikeasti kyse. Syötävät sipsit tai karkit eivät olleet se mitä oikeasti himoitsin, vaan kyse oli opitusta toimintamallista: Kun katsoo elokuvaa, niin silloin pitää napostella. Saman tarpeen koin pelatessani videopelejä. Pelaaminen ei ollut mitään, ellei jalkojen juuressa ollut puolentoista litran Coca Cola pulloa. Samoin menettelin myös suuresti rakastamani lukemisen yhteydessä. Kyse on siis enemmän mekaanisesta liikkeestä, jossa käsi vaeltaa karkkipussiin ja vie sieltä karkin suuhun. Tästä tavasta en varmaan koskaan pääse eroon!

Ratkaisin tilanteen korvaamalla pussin sisällön. Napostelen edelleen, mutta kaloripaukkujen tilalla on hedelmiä, tai vihanneksia. Elokuvateatteri on napostelijan haastepaikka. Nykyään otan teatteriin mukaan esim. kirsikkatomaatteja ja proteiinijogurttia. Mekaaninen syöttäminen on edelleen jäljellä, mutta en anna periksi Laardipeikolle, joka houkuttelee minut yleensä karkki- tai sipsihyllyille asioidessani ruokakaupassa. Laardipeikko haluaa tehdä minusta kävelevän rasvakompostin ja sen petollinen houkutus täytyy vain tunnistaa.

Tsemppiä kaikille!

-Jaakko