Viime viikon kuntotestin jälkeen paikat olivat arkana
muutaman päivän, mutta siitä huolimatta kävin tällä viikolla itsenäisesti
salille treenailemassa. Samalla tutustuin muihin siellä käyviin ihmisiin, joilta sain vinkkejä
harjoituksiin. Salilta suoraan töihin meneminen toi mukavaa lisäväriä
astuessani suoraa suihkusta Tampereen New Factoryn tiloihin, jossa heti saman
tien minut laitetaan ihmisten eteen esittämään pitch –puhetta. Ensimmäinen puhe
meni ihan reisille, toinen parani ja sitten kolmannesta sain kiitettävää
palautetta. Näin siis kahden eri maailman kohtaaminen minun arjessani. Ainakin vauhtia riittää ja aika ei käy pitkäksi.
Olimme sopineet valmentajan kanssa treenit lauantaiksi Wolfille. Itse olin tottunut aamuisin treenailemaan kaikessa rauhassa, kun salilla ei näy kuin muutama muu minun lisäkseni. Tällä kertaa siellä oli tungos ja laitteilla oli paljon kysyntää. Minulla oli jalkatreenipäivä, joten päätimme sivuuttaa normaalin ohjelman ja tehdä kyykkyä. Valmentaja taas varoitti ennakkoon, että tästä tulee erittäin rankka päivä ja sitä siitä todella tulikin.
Parikymmentäkiloa nousi vielä suht iisisti, neljnkymmenen kilon kanssa sain punnertaa kovempaa. |
Alun lämmittelyjen jälkeen asetuin kyykkyräkin alle
ja koetin saada tekniikkaa haltuun. Tällaisessa en ollut koskaan aikaisemmin
ollut. Kaikki oli uutta. Kaikki muu paitsi se, että kyykkyni olivat erittäin
köyhiä. Mies kun on kankeaa tekoa ja tähän koetamme saada parannusta
aikaiseksi. En ollut myöskään ikinä pitänyt päälläni selkää tukevaa vyötä,
joten se kertoo paljon siitä, että en ole ennen juuri treenannut näin.
Aluksi kyykkäsin pelkästään tangolla ja pian iskimme viisikiloiset tangon molempiin päihin. Koetin pitää ryhdin ja laskeutua hitaasti vieden lantiota taakse. Pian nostimme painoa vaihtamalla viisikiloisten tilalle kympit. Luonnollisesti homma kävi raskaammaksi mitä enemmän teimme. Painoa tullessa lisää koin haasteeksi löytää paikkaa mihin asettaa tanko lepäämään niskani alle. Lisäksi koin painon irrotuksesta jälkeen suorituspaikalle askeltamisen hankalaksi, että asento säilyisi samana aina irrotuksesta nostoon.
Pidätin happea sisällä alas laskeutuessa ja puhalsin sen ulos ylös tullessa. |
Lisäsimme painoa ja kyykkäsin tällä kertaa 60kg
lastilla. Teimme muutamia toistoja, sitten happitaukoja ja taas toistoja.
Jossain vaiheessa räkin äärelle kerääntyi paljon naisia ja valmentaja komensi
katsomaan ylös ja keskittymään vain suoritukseen. ”–Älä vilkuile muualle! Katse
ylös ja rinta pystyssä laskeudut hitaasti!”, kuului hänen komentonsa. Näistä
komennoista oli paljon apua, koska ne johdattivat minut kohti oikeaa
tekniikkaa.
”–Nyt sä et kyyky, sä kumarrut!”, ja tämän jälkeen
yritin uudestaan.
”–Hyvä! Nyt se menee!”, ja pyrin tekemään saman
uudestaan.
”–Happea!”, se tärkeä asia jonka meinasin unohtaa
koko ajan.
Sain myös tehdä toistoja niin pitkään, että en
päässyt enää painojen kanssa ylös. Voima loppui ja jouduin jäämään painolastin
alle. Toki räkin turvapidike otti tangon vastaan, mutta minun ongelmani oli
enemmän päänsisäinen selviytyminen tilanteesta. Tämä toki piti kokea, että opin
luottamaan räkkiin.
Lopuksi minun olisi pitänyt tehdä toistoja sarjana
niin pitkään kuin paukut riittää. Ylös tullessa lantioni olisi pitänyt puskea
eteenpäin, mutta alaselässä tuntui siltä, että vartalo ei enää taivu siihen.
Hartiani olivat väsyneet ja jalkani tärisivät. Koetin tehdä parhaani mukaan,
mutta sitten jouduin luovuttamaan. Tiesin, että en olisi enää noussut
uudestaan, jos olisin vielä yrittänyt, mutta silti tuntui kuin olisin pettänyt
oman tavoitteeni. Tunsin oloni ryöstetyksi ja syyllinen katsoi minua peilistä
silmiin. Päätin ajatuksissani, että tätä harjoittelen saadakseni tuon kirotun
tekniikan haltuun, että voin keskittyä vain jaksamiseen, että näin ei enää käy.
Tämä oli minulta köyhä esitys, koska olisin voinut yrittää, vaikka olisin
jäänyt taas tangon alle. Näistä ajatuksistani en puhunut valmentajalleni
mitään, vaan suuntasimme toiselle pisteelle tekemään loppuverryttelyä.
Otin kiinni trapetsirenkaasta ja menin kyykkyyn.
Tästä sitten piti ponnahtaa ylös ja keinahtaa kattoa kohti. Tein pari
harjoitusta ja sitten valmentaja sanoi 20 toistoa. Jalkani huusivat armoa jo
viiden toiston jälkeen ja jouduin keskeyttämään välillä, josta jatkoin sitten
uusia toistoja. Keräsin loppuun adrenaliiniraivoa ja pompin sarjan loppuun.
Näihin juttuihin täytyy näköjään löytää se oma ärsykkeensä, niin jotain
tapahtuu kadotetusta voimasta huolimatta.
Lauantaina päiväsaikaan pääsin lopulta kokemaan Wolfin saunankin. Minun olisi vain pitänyt juoda enemmän ennen löylyyn menoa. Nimittäin lauteilta noustessani jalat meinasivat pettää alta ja katseeni oli usvainen. Noh, pääsin sieltä kunnialla pois ja kiitin olosuhteita, että kotini oli lähellä.
Illalla pakarat ja reidet olivat kuin jumissa ja
olisin pistänyt koko omaisuuteni likoon, että tänään nämä kyseiset paikat ovat
pirun kipeät. Noh, jostain kumman syystä olisin hävinnyt sen vedon. Jalat ovat
hieman puutuneet ja pakaroissa tuntuu pieni jumi, mutta venyttelin niitä ja nyt vain voima on poissa. Sen sijaan vasen olkapääni on hieman arka. Tänään pidän
lepopäivän ja huomenna taas salille tekemään harjoituksia. Ainakin kyykkäämistä
treenaan pelkällä tangolla ja koetan saada vartaloa tottumaan siihen liikkeeseen.
Lihasvoima kasvaa ajan myötä, mutta tähän juttuun täytyy päästä paremmin
sisään, että olen asenteeni puolesta enemmän valmis kohtaamaan kyykkäämisen
haasteen. Lihasvoima saa olla köyhä, mutta asenne ei! Itsensä voittaminen on laji, jossa tulee väkisin aina silloin tällöin morkkis.
Viikon päästä lauantaina alkaa kauan odottamani personal
trainer –koulutuskin. Saa nähdä mitä uusia juttuja sieltä avautuu. Ainakin
paljon mielenkiintoista kerrottavaa tälle keväälle kertyy. Se on varma.
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!
-Jaakko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.