JOULUAATTONI JUHANNUKSEN ALLA!

Meinasin, että olisin tänään lukenut kiltisti ensi viikolla pidettävään kokeeseen, mutta suunnitelmat muuttuivat. Aamulla oli todella hyvät treenit valmentajan kanssa, että pakkohan siitä on kirjoittaa ja toinen syy repsahdukseen, että kiva tyttö pyysi ulos, niin totta kai minä menen. Vielä kun hän pyysi tunnin lenkille sateeseen, niin eihän siitä voi kieltäytyä!

Mutta asiaan! Valmentaja oli puhunut tuossa viikko sitten, että täytyisi vähitellen katsoa millainen kehityskaari minulla on ollut kuluvan vuoden aikana. Tässä ajassa mitä olen treenaillut pitäisi tapahtua ohjeita seuraamalla vähintään 10% kehitys. Muuten olisi tehty jotain väärin tms. Ehdotin hänelle, että katsotaan maastavetoa, koska viimeksi hänen kanssaan sitä katsottiin 10. huhtikuuta. Lisäksi halusin katsoa vetotekniikkaa, koska itsenäisesti treenatessa tämän liikkeen kanssa on ollut hieman epävarma olo ja syystä!

Nyt kyykkyni sujuu paremmin kiitos fysioterapeutille, joka avasi lukot rinnastani. Sitä mukaa saan rinnan helpommin pystyyn. Viimeksi selkäni asento oli liian kumara. Eerolalle vain terveisiä, jos tätä luet. Niksautukset olivat todellakin paikallaan, kiitos! Toki sain tulikomentoa tänään vielä siitä, että rinta pitää olla enemmän pystyssä, mutta enää sitä ei tarvinnut pakottaa väkisin. Varsinainen virhe, jonka olen tehnyt on vähäinen lantion taakse vieminen. Paino pitää olla enemmän kantapäillä ja sen takia heitin lenkkarit pois jaloista, että tuntisin paremmin painopisteen kantapäissäni. Oikeaa asentoa haettiin jonkin aikaa ja sitten aloitettiin.

Olin tänä aamuna vähän skeptinen mitä tuleman pitää, koska olin tehnyt pitkiä päiviä toimistolla ja töissä deadline painaa kovasti päälle. Ylittäessäni Hämeenkatua tuumasin, että jos en usko saavuttavani tänään mitään, niin huonostihan siinä tulee käymään. Päätin karistaa kaikki epäluulot pois mielestäni ja koettaa keskittyä olennaiseen.

60 kilon kanssa tehtiin muutamia nostoja ja kerrattiin vielä tekniikkaa. Tarkkoja painojen lastauksia en muista miten tässä noustiin, mutta jossain kohtaa meillä oli 90kiloa ja tuumasin, että tämähän ei ole yhtään semmoista rimpuilua kuin se viimeksi oli. Toki olin tehnyt tätä itsenäisesti, mutta en ollut tehnyt sarjoja näin raskailla painoilla. Normaalisti olen itsenäisesti treenatessa poiminut sarjoissa jotain 50-60 kiloisia painoja. Nyt toki asiaan vaikutti varmasti sekin, että tein kapealla otteella. Viimeksi tein leveällä ja nyt totesimme tämän kapean olevan minulle parempi asento, koska pystyn helpommin pitämään oikean asennon päällä.

Ilme riittänee kertomaan, että mielessä ei pyörinyt mitään ylimääräistä.

Viimeksi maksimini oli 95kg ja sen jälkeen olin hyytynyttä miestä. Nyt yllättäen sata kiloa nousi ja olin ihmeissäni. Aiemmat ajatukset Hämeenkadulta palasivat mieleeni ja samantien ajattelin, että ”vitut”! Nyt mennään niin pitkälle, kuin vain mahdollista ja sitten nostin 110kg. Markku latasi tankoon 120kg ja epäilys kävi mielessä, mutta nostin senkin rumasti irvistäen. Jutustelimme näiden nostojen välissä aina hitusen tekniikasta ja muusta treenaamiseen liittyvästä. Kroppa ehti palautua jonkin verran, mutta ei hyytyä.

”–Lisätääs seuraavaksi kaksipuolikkaat tankoon.”

Nyt tangossa oli yhteensä 125kg ja nyt aloin olemaan skeptinen, että meneekö tämäkin vielä. Tartuin tangosta kiinni ja sitten lähti käskevä ääni:

”–Ylös!”

Päässäni napsahti ja väkivaltaisen murinan säestämänä nostin raudat ylös. Ilmeeni oli suurin piirtein kuin kauhuelokuvan kirvesmurhaajalla, mutta laskettuani tangon maahan murhamiehen tilalle tuli pieni poika, jolla oli jouluaatto menossa. Heitin valmentajalle iloisen yläfemman. Piru vie, eihän tämä ole perussalityypeille mikään juttu, mutta minulle se oli iso asia!

Toista kertaa tämä kyseinen painolasti ei enää noussut. Markku varoitti pariin kertaan, että jos sitä ei heti kisko ylös, niin silloin se ei sieltä tule. Tätä kokeiltiin pari kertaa, mutta paukut olivat poissa kaiken nostelun jälkeen. Päädyimme tekemään 8-10 sarjoja 60kg painoilla ja sitten sen jälkeen sama 70 kiloisilla. Lopuksi treenasimme hieman leuanvetoa ja ylätaljan kiskomista. Ylätaljaa varten minun on varmaan syytä hankkia hansikkaat tms. koska kahvat järsivät kämmeniä ja haittasivat vetoja.

 
Jutustelimme valmentajan kanssa treenin jälkeen mm. ruokapuolen asioita ja tuumasimme jatkoa niin ruuan kuin tavoitteiden kannalta. Ainakin tässä oli huima nousu siitä ensimmäisestä maastaveto treenistä: 31,57%! Faktahan on, että alkuun tulee näin suuri kehitys, mutta sitten jääkiekkomaila kehitys ottaa loivemman suunnan. Katsotaan mitä syksyllä sitten nousee. Aion jatkaa kurinalaista treenaamista ja saavuttaa silloin vähintään sen luonnollisen 10% kehityksen.

Huomenna saattaa olla lihakset vähän ärtyneet, mutta se kuuluu asiaan.

Tuli jo toivotettua juhannukset, joten lukekaa edellinen kirjoitus ;)

-Jaakko