keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

EVEN MY SHIT IS GREEN, I LIFT BETTER!


Tässä nyt on treenattu noin puoli vuotta Bodyworkersin lipun alla. Kehitysaskeleet näkyvät tekniikassa ja voiman kasvussa. Viime viikolla valmentajani lähetti uuden treeniohjelman, jossa oli muutamia uusia liikkeittä ja raskaampia suorituksia. 85-90% omasta maksimitoistosta luo täysin uudenlaisen punotuksen silmiin suden luolassa aikaa viettäessä. Nyt treenataan voimaa ja nyt nähdään miten vihanneksia popsivalle äijälle käy!

Pari viime viikkoa olen ottanut iisimmin, koska satuin loukkaamaan selkäni. Se ei mennyt missään suorituksessa, vaan pistän koko jutun työtuolini piikkiin, jonka paras käyttötarkoitus on kukoistaa nuotiossa. Huono istuma-asento on myrkkyä vartalolle ja se on haitannut työskentelyäni ja nyt myös urheiluani.
 
Tänään päätimme lähteä jalkatreenistä liikkeelle ja valmentajan kanssa pystyin suorittamaan liikkeet turvallisemmin mielin. Kyykky sujui paremmin, sillä hieroja sai pakaralihasta auki ja olen viettänyt tuntikausia aikaa lihasten avaamiseen erilaisilla venytyksillä. Lower bar on edelleen itselleni hankala paikka pitää tankoa, mutta se auttaa paremmin pitämään tasapainoa, että mies menee suoraa alas ilman kumarteluja. Erään sarjan alussa sain tangon juuri prikulleen oikeaan kohtaan heti ensimmäisellä sekunnilla ja sitten katsoin itseäni silmiin päättäen nostaa raudat ylös ilman mitään rimpuilua.  Mitä sitten tapahtuikaan…? Päivän paras sarja oli siinä! Valmentajani on usein sanonut, että kotona täytyy käydä treeni ensin mielessä ja sitten tulla vain salille ja tehdä mitä täytyy.
 
Kaikkein tärkein ravintolisä on päättäväisyys! Sitä ei voida paketoida värikkääseen höpö höpö pakettiin ja myydä kuluttajille ylikalliilla hintalapulla. Sen sijaan, että antaisit markkinamiesten kusta itseään korvien väliin, käytä sitä korvien välissä olevaa omaisuutta onnistumiseen. Sitten kun opin joku päivä käyttämään korviani ja kuuntelemaan valmentajaani, niin tulee hyvää tulosta.
 
– ”Alemmas!”

- ”Rauhassa!”

– ”Keskity!”


No joo, kyllähän minä kuuntelin ja pääsin pari kertaa niin alas, että kommentti oli:
–”Hyvä!”
Sumo maastaveto lähdössä. Koetan pussata peilikuvaani, koska bodarit ovat kuulemma itserakkaita. ;)
Tässä kohtaa taas ei tee mieli pussata ketään.
Kyykyt verottivat lihasvoimaa reilusti ja sumo maastaveto sai jaloissa jo tärinää aikaiseksi. Runttasimme menemään muutamia sarjoja, joiden jälkeen koitti armollinen jalkojen ojennus ja koukistus. Pohjelihaksia teimme tällä kertaa laitteella, joka oli kuin pohjelihasten vinopenkki. Tässä laitteessa oli hankalaa pitää jalkoja suorassa, koska seisaaltaan tehtynä jalat eivät saa mahdollisuutta koukistua, mutta nyt istuma-asento mahdollisti sen. Toki jalat olivat jo käyneet kunnon rääkin ja pienen nytkyttelyliikkeen jälkeen pohkeet olivat täysin tulessa.

Jalkojen rinnalle nostossa alkoi jo paukut olla loppuneet. Tässä olisi pitänyt tangosta roikkuen saada polvet nostettua rinnalle ja sitten siitä jalat kiinni tankoon, josta roikuin. Eihän tuo minulta luonnistunut. Polvet nousivat kyllä rinnalle, mutta voiman tuotto saada jalat kiinni tankoon oli mahdotonta. Vauhdilla potkaistuna jotenkuten, mutta ei muuten.
Taas kerran, minun täytyy saada nuo lihasten jumit auki ja hankkia lisää liikkuvuutta. Muuten tämä ei onnistu, koska voima ei kanavoidu optimaalisesti. Kokeilimme vatsalihasrutistuskonetta, jossa istuminen ja rutistaminen tuntui kidutusvehkeeseen tutustumiselta. Se mikä tässä laitteessa oli hyvä, että sain keskityttyä vain rutistamiseen, eikä mikään muu häirinnyt. Olen normaalisti tehnyt rutistuksia taljassa, mutta kokenut sen hieman hankalaksi, koska rutistamiseen fokusointi on ollut vaikeaa.
 
Kävimme sen vielä läpi ja huomasin tehneeni liikettä hieman väärin. Palautin itseni liian suoraan asentoon, sen sijaan että aloittaisin toiston vinosta asennosta. Uusi toisto täytyy aloittaa heti takaisin ylös tullessa kehon saavutettua kulman, jossa pää osoittaa kohti kello kahta. Itse olin tosiaan palannut suurin piirtein aina tikkusuoraan, jossa pää on kohti kello kahtatoista. Ymmärtääkö tästä selityksestä nyt kukaan, miten tuo menee, mutta tuossa valokuvassa, jossa minulla jörö ilme. Sitä suoremmaksi vartaloa ei tarvitse palauttaa, vaan uusi toisto lähtee jo siitä.
Ylös palatessa toisto lähtee jo heti tästä.
Ja suoritukset meni heti paremmin.
Loppuun kävimme tekemässä lihashuoltoa Wolfin rullilla. Valmentaja näytti todella tehokkaan tavan rullata. Asetuin penkille, jossa sitten keskiselkä sai kunnolla kyytiä. Oli kuin joku kaivertaisi puukolla nimikirjaimiaan selkään rullan piikkien pureutuivat syvälle arkoihin lihaksiin. Tällaisella myllytyksellä pidetään huolta kehosta!
Tämä sitten tuntuu! Jos kokeilette ensimmäistä kertaa, niin ottakaa pehmeämpi rulla.
Kotona ruokailin eilen illalla tehneeni aterian toisen puoliskon. Papuja, kikherneitä, soijarouhetta ja kvinoaa chilikastikkeella maustettuna. Siihen viipaloin tuoreen kurkun, tomaatteja ja kuorin appelsiinin rinnalle. Lisäksi jääkaapissa odotti itse valmistamani palautusjuoma. Kasvisyöntini on saanut muutamia kommentteja: Syön nykyään kuulemma pupun ruokaa tai että en pystyisi elämään ilman lihaa. Kommentit eivät minua haittaa, koska elän itseäni varten ja kuten yllä nähtiin, niin eipä se salimenoa haitannut. Jännää vain huomata miten kasvisruokavalio nostattaa aikuisten ihmisten kulmakarvoja. Kukaan ei puhunut silloin mitään, kun kiskoin hampurilaisia, Colaa ja muuta sontaa.

Tässä kumminkin eräs näkökulma: Enää minun ei ole tarvinnut istua pöntöllä rukoilemassa armokuolemaa, kun tiilikiven kokoinen lihaperäinen röllimöhkäle haluaa syntyä kokonaisena maailmaan. Suoliston pelatessa, kulkee elämä salillakin paremmin. Even my shit is green, I lift better ;)

Erinomaista kesäiltaa kaikille!

-Jaakko






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.