perjantai 4. joulukuuta 2015

KAAMOS ROSKIIN JA SATANEN LASIIN!


Viime sunnuntaina tekemäni paluu salille aiheutti juuri sen mitä arvelinkin. Paikat olivat arkana vielä pitkälle keskiviikkoon saakka ja kävellessä tosiaan tunsin itseni raiskatuksi antiloopiksi! Tuosta huolimatta kävin tiistaina salilla tekemässä rintaa, selkää ja olkapäitä.
Penkkipunnerruksessa tekniikka oli yllättäen hyvin tallessa, mutta voima luonnollisesti oli ottanut takapakkia. Tangolla tehdyssä pystypunnerruksessa varsinkin huomasin paukkujen olevan vähissä. Bisneksiin käyttämäni aika oli tehnyt lihaksille tepposensa ja minua suoraan sanoen vitutti! Mutta vitutuksella ei pääse pitkälle ja se antaa vain liikaa syitä katsella peiliin, joka taas moninkertaistaa sielun sisäistä täysin turhaa marttyyrikuolemaa.
 
Sen sijaan päätin tehdä asioille jotain ja seuraavina aamuina lähdin lenkille. Aamu kuudelta ylös ja kohti suomalaista perinteistä kuraista joulukeliä. Sade piiskasi kasvoille, kun tarvoin pimeässä Pyynikin rannalla, josta sitten riensin portaat ylös. Lenkillä ajatukset menivät milloin missäkin, mutta päätin ottaa asiat faktoina. Näissä hommissa tulee joskus takapakkia ja se on luonnollista. Ihminen, kun ei ole videopeli, jossa tietyt saavutukset voi tallentaa, vaan keho elää niin kuin sen kuuluukin. Järjen äänestä huolimatta olen huolissani miten pärjään kuntotestissä, joka koittaa kun tämä sponsoriurheilijan kauteni Bodyworkersin leivissä päättyy. Tähän hommaan täytyy saada jokin järki ja sen saa iskemällä satasen lasiin! Nyt täytyy tehdä kaikki mitä ihminen vain voi tehdä. Tähän aikaan tavallisesti ihmiset väsyvät ja masentuvat kaamoksesta, mutta minä en suostu siihen! Nyt piristytään ja otetaan pimeästä virtaa!
Se normaali näkymä hetki ennen ponnistusta.
Siispä tänään heräsin taas aamukuudelta ja riensin salille. Hieman minun oli vaikea nukkua yöni, kun naapurin tytöillä oli niin kivaa kikatella kovaan ääneen seinäni takana vielä puolelta öin. Toivoin, että remppamiesten porakoneiden meteli alkaisi heti seitsemältä ja maksaisi metelimartoille velat takaisin korkoineen. Olivatko remppamiehet sitten ajoissa poraamassa seiniä, niin se jäi minulle arvoitukseksi, koska rauta nousi WFC:n tiloissa jo noihin aikoihin.
Wolfille oli joku tuonut levyn matolle. Kyllähän nuo lenkkarit siihen kivasti liimautui.
Aloitin maastavedolla ja se itse asiassa sujui paremmin kuin olin odottanut. Lajikohtaisen lämmittelyn jälkeen tein 90 kilon painoilla 3x6 ja 80kg painoilla 3x6. Huomasin jossain kohtaa, että en saa tarpeeksi keskityttyä tekniikkaan, kun mietin painoja. Joten otin painoa pois tiputtamalla lastin 80kg:oon ja huolehdin selän suorana pysymisestä ja tämä auttoi. Leuanveto taas oli mennyt hurjasti alaspäin. Helvetti vieköön, edes kuminauhan avustuksella homma oli räpellystä. Tämä tietää lisää kuria ylätalja treeneihin ja leuanvedossa pitää ottaa mielikuvitus käyttöön, että motivaatio herää toden teolla. Taidan tästä lähtien kuvitella siamilaiset homoraiskaaja vampyyri kaksoset leuanvetotelineen juureen saalistusvietti päällään, että pidän itseni siellä ylhäällä pois nälkäisistä näpeistä.
Ja vauhdilla ylös!

Vipunostot ja jalkojen ojennukset menivät mallikkaasti. Tekniikat olivat hyvin muistissa ja näiden yhteyteen ei tarvitse psyykettä ahdistavia mielikuvituksellisia motivaatiolähteitä. Jalkojen nostoni roikkuen taas oli ihan retuperällä ja suoritustani häpeäisi kuollut kalakin. Jos katsoo noita Bodyworkersin videoita, niin meikäläisellä on vielä totisesti kunnolla matkaa noihin suorituksiin. Mutta eiköhän se tästä, koska se mikä ei onnistu tänään tulee varmasti onnistumaan jossain vaiheessa ja silloin se kuollut kalakin saa pitää päänsä kiinni.

Huomenna voisin lähteä lenkille, kun pitkästä aikaa on vapaampi viikonloppu edessä. Seuraavalla salikerralla näyttääkin olevan sitten taas pitkästä aikaa niskaliikettä tiedossa. Vanhana headbangerina nuo lihakset ovat tottuneet saamaan kyytiä, mutta katsotaan miten käy. Sunnuntai voisi olla hyvä päivä testata nuo. Nyt rentoutumaan!
Viihdykettä viikonloppuun!
Hyvää viikonloppua kaikille!
- Jaakko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.