TREENAAMINEN JA IHMISSUHTEET!

Eilen ammuimme jalat tohjoksi ja tänään oli vuorossa rinta. Viikonloppu on sujunut juuri niin kuin on pitänytkin. Viikon takainen huonokuntoisuus tuli hienosti korjattua ruokavaliolla sekä aamuvuoroon paluulla. Koko viikon treenaaminen on sujunut huomattavasti paremmin ja sitä mukaa myös mies on pysynyt reippaammassa vedossa.

Tässä menee 250 kiloa x 12 ja seuraavassa sarajassa meni 300kg.

Treenaamisen sovittaminen elämään on monelle kynnyskysymys jo pelkästään ajan puolesta ja minä olen pirun kiitollinen siitä, että olen pystynyt järkeilemään itselleni aikataulun, että kehonrakennus ei haittaa millään tavalla muita velvoitteitani, kuten esimerkiksi työn tekoa. Itse asiassa luovan alan tekijänä tämä pumppaaminen on parantanut minua leipätyössäni. Homehtuneen yläkerran sijasta pääni leikkaa paremmin ja aivoissani sijaitseva kultakaivos on ehtymätön.

Pudotussarja menossa kaverin avustuksella.

Mutta entäs sosiaalinen elämä sitten? Tiedostan, että monia vituttaa minun postailuni sosiaalisessa mediassa. Talvitie, kun tykkää jakaa elämyksiä salilta ja siten Facebook, Twitter sekä Instagram ovat täynnä treeniä. Toki Facebookissa olen säästänyt kavereitani jauhamalla aiheesta treenille tarkoitetuissa ryhmissä sellaisten kanssa joita aihe oikeasti kiinnostaa. Mutta joskus siitä huolimatta ihmisillä menee kuppi yli, kun kokevat toisen innostuksen lumivyöryn tavoin. Ihmiset unohtavat, että innostuneella ihmisellä ei ole tarkoitus haudat muita lumivyöryn tavoin, vaan hän on vain innostunut. Joka tapauksessa somessa minua ei haittaa muiden itkuporuraivarit, koska postaan kuvani ja tekstini itselleni sekä muille ketä kiinnostaa. Muut saavat postata vauvojaan, lemmikkejään, piirroksiaan, ruokalautasiaan, autoremonttejaan tai dokauskuviaan mielin määrin. Se ei ole minulta pois.

Pakkotoistolla runtataan menemään.

Mutta entäs sitten somen ulkopuolella? Noh, nyt tässä viikolla totesin, että tämä treenaaminen alkaa tulla jo ihmissuhteissani pieneksi töyssyksi. Tapasin nimittäin mukavan tytön, jonka kanssa synkkasi kivasti. Kaikki oli hyvin siihen saakka kunnes saliharrastukseni tuli esille. En minä sitä sylkenyt ulos pilkun tarkasti. Kerroin, että vapaa-aikani kulutan useimmiten kuntosalilla. En kertonut mitään tavoitteistani tms. Sitten sitä lähdettiin kumminkin avaamaan lisää ja toki minä kerron, kun joku kysyy. Tunsin vahvasti keskustelussa, kun toiseen iski epävarmuus ja hän alkoi kyselemään, että pitääkö minulle olla jonkin sortin fitnesstytsy. Vastasin rennosti, että en vaadi sellaisia ja pääasia, että kemiat kohtaa. Tästä ei ollut enää paluuta, vaan epävarmuus kasvoi kasvamistaan ja tunsin sen kasvavan lumivyöryksi. Tämä ihminen alkoi etsimään itsestään läskiä ja valittamaan kaikesta. Pian omakin kapteenini aivojen supukoissa käski ohjata laivan karille, koska homma meni mahdottomaksi ja itseltäni oli mielenkiinto poissa.

Aloin jo tuumia, että pitäisikö lastia keventää, että saisin liikkee menemään puhtaammin, mutta sitten kaverini sanoi, että ei se lihas tiedä paljonko siellä on painoa. Tuli motivaatiota ja jaksoin tehdä puhtaat sarjat samoilla painoilla.

 Tuumin asiaa mielessäni kävellessä kotiini. Tästä treenaamisesta pitää ilmeisesti tehdä jotain supersankaritouhua ja pitää homma salassa, kun se poikii noin voimakkaasti vastareaktiota. Toisaalta kiitin mielessäni, että helvetin hyvä kun homma tuli nyt esille, koska mitä tuollainen ihminen olisi tuumannut myöhemmin, kun olisi nähnyt minun pitävän tiukkaa ruokapäiväkirjaa kaikesta mitä syön tms. Mietin, että jos harrastaisin autojen tuunailua, niin oletettaisiinko silloin, että vaadin myös toista osapuolta elämään öljykuopassa? Ei, siitä ei tulisi sellaista, koska vartalo on henkilökohtaisempi juttu. Epävarmuus herää siitä helpommin ja toisen kuntoa peilataan herkästi itseensä, vaikka sille ei ole mitään perusteita. Tuossa totesin kavereilleni, että teetän kohta paidan, jossa lukee: 

                            ”Hyväksy itsesi, niin silloin minäkin hyväksyn sinut!”

Joskus jokin näistä ärsyttävistä meemeistä osuu asian ytimeen.

Mutta näin tämä menee. Oikeat ystävät hyväksyvät ja arvostavat sinun touhujasi sellaisena kuin sinä teet. Samoin se menee myös näissä syvemmissä ihmissuhteissa, koska jos toinen tykästyy oikeasti sinuun, niin silloin näistä hommista ei pitäisi tulla ongelmaa. Sen takia voinkin olla kiitollinen omasta intohimostani toteuttaa itseäni, koska se on täysin minua varten ja sitten oikea tyyppi hyväksyy sen siinä missä muunkin elämäni tarjoamat asiat. Silloin myös luonnollisesti minä voin antaa sitä samaa vastineeksi.

Niiden viimeisten tekeminen on se pahin ja olkapäät nousee ikävästi ylös... soo soo...

Oikein hyvää sunnuntaita kaikille ja varokaa lumivyöryjä! ;)

– Jaakko